Kotiliesi teki laajan tutkimuksen suomalaisten inhokkisanasta. He olivat keränneet Facebookissa 800 sanaa, joiden pohjalta he valitsivat 30 ehdokasta mukaan inhokkisanojen äänestyksen joukkoon.
Voittajaksi nousi murresana ”ketä” ja ennen kaikkea sen takia, kun pitäisi sanoa ”kuka”. Toiseksi korkeimmalla listalla nousi sana ”jaxuhali”, joka kirjoitetaan x-kirjaimella. Kolmannen sijan jakavat erilaiset kirosanat.
Ketä-sanaa käytetään ennen kaikkea Turun seudulla, sillä se on paikallismurretta. Se herättää ristiriitaisia tunteita etenkin, jos se ei kuulu osaksi omaa sanavarastoa.
Suomen kielen professori Johanna Vaattovaara arvioikin, että sanat ja ilmaisut ärsyttävät etenkin, jos kuvitellut käyttäjät muodostavat kriittisen suhteen sanaan.
”Jotkut ehkä vähän ärsyttävät tyypit käyttävät sitä sanaa, jolloin sana alkaa ärsyttää”, Vaattovaara arvioi Kotiliedessä.
Tämä voi johtaa siihen, että toiset sanat ärsyttävät toisia, kun taas toiset käyttävät niitä mielellään.
”Toisille ketä on normaali sana, toisia se ärsyttää aivan kamalasti.”
Muita 10 kärkeen sijoittuneita sanoja olivat maskuasukki, enään (enää väärin kirjoitettuna), voimaantuminen sekä sanonnat ”menikö tunteisiin?”, ”ottaa koppi” ja”lomalle lompsis”.
Lähde: Kotiliesi
Kuva: Pixapay