Mervi Kalliolle liikunta on elämäntapa.
MTV3-kanavan urheilutoimittaja Mervi Kallio, 44, on tottunut matkustelemaan – ennen koronapandemiaa matkapäiviä kertyi lähes 200 vuodessa. Pandemia hiljensi Mervin tahdin, kun F1-kilpailujen perässä ei tarvinnut kiertää entiseen malliin. Aluksi vapaus tuntui ihanalta, mutta nyt Mervi kaipaa takaisin maailmalle.
– Kun reissutahti hiljeni pitkäksi aikaa, huomasin, miten paljon todella rakastan työtäni. Pitkän tauon jälkeen kaipaan valtavasti maailmalle, hän kertoo Anna-lehden haastattelussa.
Mervi nauttii matkalaukkuelämästä.
– Sytyn parhaimmilleni, kun saan olla hälinän keskellä. Minussa on paljon energiaa. Turhaudun, jos en saa sitä ulos.
Energiaa Mervi käyttää muun muassa liikkumiseen. Viimeisen vuoden aikana aikaa on kulunut hiihtoladuilla ja golf-kentillä. Lisäksi nainen nyrkkeilee, pelaa tennistä, juoksee ja käy salilla.
– Olin kolmevuotias, kun äitini vei minut satujumppaan. Sen jälkeen olen liikkunut säännöllisesti, kertoo Mervi Annalle.
Pelaa Ridgen Forresterin seurassa CasinoEurolla!
Lepo saa levottomaksi
Mervi treenaa lähes joka päivä. Lepopäiviä hän pitää joskus pakon alla, kun lihakset ovat menneet liian jumiin. Hän tuntee itsensä levottomaksi, eikä voi hyvin, jos ei pääse urheilemaan muutamaan päivään.
– Saan liikunnasta voimaa. Rakastan sen tuomaa hyvän olon tunnetta. Liikunta on kuin huume, Mervi toteaa.
Liikunnan tuoma hyvä olo on niin suurta, että Mervi ei oikein ymmärrä ihmisiä, jotka eivät liiku säännöllisesti.
– Minun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka eivät vietä urheilullista elämäntapaa. He jäävät niin paljosta paitsi.
Mervi kertoo, että hänen kilpailuviettinsä on hyvin voimakas. Hän ottaa kaikki pelit tosissaan ja myöntää joskus uuvuttaneensa itsestä liiaksi, kun on unohtanut levätä tarpeeksi.
– Aiemmin saatoin vetää rankan työpäivän päätteeksi vaativia treenejä väsyneenä. Nyt tiedän, ettei siinä ole järkeä.
Urheilutoimittaja opettelee edelleen löytämään tasapainon treenin ja levon välillä. Nykyisin hän käy hierojalla vähintään kerran viikossa. Se rentouttaa.
Työ ei tunnu työltä
Mervi kertoo olevansa kiinnostunut kaikesta urheilusta. Urheilun parissa työskenteleminen ei naisesta tunnu työltä.
– Olen superkiinnostunut urheilusta. On mahtavaa voida työskennellä ammatissa, joka ei tunnu työltä, koska se on niin innostavaa. Ura on merkittävä osa identiteettiäni.
Tällä hetkellä Mervi juontaa Tulosruutua, Formulasirkusta, F1-kisoja ja on mukana Penkinlämmittäjät-ohjelmassa. Koronapandemian jälkeen hän aikoo palata taas maailmalle kiertämään varikoita.
Lähde: Anna
Kuva: Instagram/mervikallio